Eilisissä treeneissä T vaikutti vähän kummalta, mutta koska illalla oli ok ja aamullakaan ei millään lailla vaikuttanut kipeältä niin Vesku ja Tuike kävivät agitreeneissä. Treeni oli mennyt kuulemma tosi mukavasti, eikä Tuike ollut millään lailla käyttäytynyt oudosti. Erityisesti itsenäinen (oikea treeni) oli ollut ihan nappisuoritus. Iltapäivällä Tuike kuitenkin alkoi selkeästi varomaan vasenta takajalkaa, välillä linkutti, eikä varannut sille painoa. Eli tauolle siis mars. Epäilen että voisi olla ihan joku lihasrevähdys, juurikin pallonheittämisestä tai sitten muuten on liukkaalla reväyttänyt. Mutta seurantaa ja lepoa nyt siis pikkukoiralle. Varmaan ne eilisenkin outoudet sitten johtui kipeästä jalasta. Treenit mitä tekivät näyttivät tältä:

Jalasta johtuen Tuike ei päässyt Doggielle japsitreeneihin (vaikka itse olisi kyllä niin halunnut mukaan ja pettymys oli suuri kun vaan Vimps sai hihnan kaulaansa). Viima sitten edusti sitten parhaansa mukaan meidän perheen japsikantaa, mikä sujui varmaan hyvin, koska välillä tuntuu että se luulee itse olevansa pieni valkoinen pystykorva.

Vimps siis treenasi:

Paikkamakuu: Kolmen muun koiran kanssa, joita palkkailtiin ym. Vieressä myös herkästi kierroksia nostattava Pipsa-bc, mutta se ei haitannut pätkääkään. Menin komeroon piiloon, aikaa reippaat pari minsaa. Hienosti makasi kun kurkkasin, itse en nähnyt, mutta oli kuulemma ihan vähän vaihtanut asentoa ja liikkunut pari senttiä. Vähän koitti taas heiluttaa häntää kun palasin, mutta ruahoittui nopeasti levolliseksi.

Seuraaminen: Käännöksiä, loivaa ja rauhallista menoa niissä. Vielä vähän meinaa herkästi väistää, mutta parempaan suuntaan menee ja varmuus kasvaa.

Nouto: Pelkkiä heittoja ja palkkaa kontaktista heiton jälkeen. Joka kerralla parani ja nopeutui kontaktin otto, eli oikein hyvä. Erikseen sitten eteentuonteja, niissäkin reipastui ja varmistui koko ajan, piti hyvin ja toi tiiviisti.

Loppuun ketjutus varmoilla liikkeillä koemaisesti ja siitä sitten iltaruoka palkaksi:

  • Liikkeestä maahanmeno: Hyvä seuruu ja tosi nopsa maahanmeno, ei minusta mitään huomutettavaa.
  • Liikkeestä seisominen: Edelleen hyvä seuruu, otti ehkä askeleen käskyn jälkeen. Hyvin pysyi takaakierron paikallaan. Tämäkin ainakin ysin liike, pienestä liikkeestä voisi ehkä jotain vähentä.
  • Kaukot: Hienot, kympin kaukot.

Hyvin nosti loppupalkka virettä (vihjesanat mukaan) ja koko ajan teki täysiä. Koitti heti ekan liikkeen jälkeen mennä palkalle, mutta kuunteli hyvin ja selkeästi skarppasi koko ajan enemmän, kun palkkaa ei heti tullutkaan. Näissä oli selkeästi heti korkeampi vire kuin aiemmissa liikkeissä. Eli todellakin ajoi treeni asiansa, näillä saadaan sitä varmuutta ja kestoa.