Kummankin koiran kanssa treenaamassa hyvin pimeällä kentällä. Toivottavasti seuraavalle kerralle saadaan vähän valoa, niin onnistuu treenaaminenkin paremmin. Porukkaa oli kivasti paikalla, joten saatiin hyvät häiriöt ja B liikkuroi kummallekin pari liikettä.

-----------------------------------------------------------------------------------------------------

Viima

Paikkamakuu: Yhteensä viisi koiraa, Viima keskellä. Piiloon ja 3 minuuttia. B kierteli koirien välissä, ei ollut reagoinut mitenkään. Tosi hieno makuu kokonaisuudessaan, varma ja hyvä. Perusasentokin pelasi ekalla.

Seuraaminen: Alkuun imuttamalla lähtöjä, kun meinasi vähhän irrota. Sitten käännöksiä samaan malliin, oikein hyvä.

Kaukot: Ensin istumisia matkaa pidentäen ja siitä suoraan palkaten. Pelasi tosi hienosti, tein jonnekin 10 metriin saakka. Sitten kerran koko litania, erinomaista. B liikkuroi loppuun vielä koemaisen, eli huitoi takana. Ei haitannut Viimaa ja oli ihan kympin liike perusasentoineen kaikkineen.

Luoksetulo: Pari stoppia nami lentäen, pelasi hyvin. Siitä vielä eteen, että jää kuitenkin mielikuva siitä. Hiljentää vauhdin raviksi stopin jälkeen. Loppuun läpijuoksuja ja tuli hyvin laukalla koko matkan.

Nouto: Oli vähän yök tänään, pelasi tassuillaan ja katsoi minua että pitääkö tuoda. Ekalla toi kuitenkin hyvin. Toisella yrityksella koitti lähteä nuuskimaan reunalle, mutta en antanut periksi ja loppujen lopuksi toi kapulan tosi hyvin ja siitä saikin sitten superpalkan. Tätä pitäisi tehdä heti alussa kun on eniten intoa ja superpalkan kanssa.

-----------------------------------------------------------------------------------------------------

Tuike

Paikkamakuu: Neljä koiraa, osa istui ja osa makasi. Erinomainen makuu Tuikkuseltakin, pystyin piilosta seuraamaan ja oli tosi varman oloinen, eikä edes pää pyörinyt. Meni maahan myös täysin ongelmitta. Hieno T!

Seuraaminen: Nyt oli ihana into, tuntuu että viime aikoina ei ole tälläistä íhan ollut. Into toi mukanaan edistämistä, mutta se nyt on ihan se ja sama, niin nätisti se piti kontaktia ja tärpätti menemään. Sivusuunnassa paikka säilyi myös paremmin kuin huonommassa vireessä. Ehkä sitä on vähän unohtanut sen hauskanpidon kun on voivoin liikkeitä jankattu otsa hiessä... Nyt heiteltiin palloa ja piletettiin. Askelsiirtymät oli myös tosi päteviä.

Luoksetulo: Pallolla seisomista, tuli täysiä ja stoppasi hyvin. Maahanmenossa tuli pidemmälle, se on vähän vaikeampi pallolla palkattavaksi.

Sivulletulot: Kapulalla ja ilman. Tosi pätevää, tuntuu että takaperin ketjutus pelaa!

Tunnari: B liikkuroi koemaisen. Erinomainen!! Hieno nuuskinta, varma nosto ja jopa ok sivulle tulo.