Lähdettiin Aholaitaan Remmi-treeneihin, mutta paikalle ei yllättäen saapunutkaan ketään muuta joten tehtiin sitten keskenämme.

Alkuun luoksetulon pysätystä. Ensin pallon kanssa, sujui hyvin. Ilman palloa olikin sitten vähän ongelmia alkuun, tein varmaan huonon käsimerkin ja käveli vielä pitkään käsimerkin jälkeen. Tehtiin lyhyemmällä matkalla ja heitin namin palkaksi kun pysähtyi täysin. Se sujui hyvin, joten otin taas kunnon matkan, ja nyt luonnistui taas pysähtyminen siitäkin.

Sivulle tuloja tehtiin pentutreenillä eli jätin istumaan, siirryin koiran eteen ja kädellä avustaen vein sen sivulle tiiviiseen perusasentoon ja palkka jalkaa myöten. Näitä ollaan nyt tehty kotonakin aina silloin tällöin ja tuntuu että perusasento on tiivistynyt. Testattiin yksi nouto, itse noudossa ei mitään ongelmaa ja perusasentokin oli nyt tiiviimpi eli siinä perustreeni jo näkyy.

Kaukkareissa palkkasin ekasta istumisesta. Matkaa 4m ja toimi hienosti. Testasin 5 metristä ja tarvitsi kaksoiskäskyn eli lisää vaan vielä vahvistusta. Loppuun yksi täysi sarja 4 metristä ja toimi hienosti.

Näiden treenien alkuperäinen tarkoitus oli että oltaisiin päästy tekemään paikkamakuuta porukassa, mutta otettiin sitten lyhyt pätkä itsekseen. Menin auton taakse piiloon. Jäi hyvin, kerran haukahti kun takaa vierestä meni lenkkeilijöitä, mutta muuten hyvä. Mutta ei tuo issekseen makaaminen oikein palvele sitä tarkoitusta niin hyvin kuin haluaisin.

Kotona ollaan tehty myös hyppyä ovensuuhun viritetyllä esteellä. Tärkeä huomio on ollut se, että katson itse estettä antaessani käskyn, jostain syystä tujotin koiraa ja silloin T vaan tuijottaa takaisin ja ähertää etutassuilla paikallaan käskyn kuullessaan. Kun tuo on kunnossa niin hyppää hyvin ja istumiset on myös tulleet hienosti. Takaisn hypyssä olen vielä sivulle tulossa hieman avittanut perusasennon kanssa että varmasti tulee tiiviisti, muuten tulee kyllä hyvin.