Viima vaikutti vähän nuutuneelta autossa odottelun jälkeen, mutta hyvin se innostui kuitenkin tekemään kun huomasi ettei joudukaan autoon takaisin ;). Tehtiin pujottelua, vedätin ensin reippaasti kädellä peruuttaen, sitten vähensin käsiapuja ja käännyin oikein päin. V selkeästi parin toiston jälkeen parantaa ja teki aika kivasti, rytmitti itsenäisesti ja loppua kohden koko ajan paremmin. Parasta on se että V selkeästi tykkää pujottelusta kun tietää mitä siinä pitää tehdä ja sitten voikin paistatella kehuissa kun kaikki sujuu.

Otettiin myös hyppysuoraa parilla hypyllä. Apuna oli meidän kanssa treenannut Tekla, joka palkkasi Viiman hyppyjen jälkeen. Viima meni todella nätisti ja vauhdikkaasti, intoa oli vaikka kuinka kun siellä oli se selkeä palkka odottamassa. Näitä siis paljon lisää, edelleen se tekee kyllä niin makeasti kun tietää tarkalleen mitä siltä halutaan ja selkeästi nauttii hommasta (pikkuporosen virnistävä naama on ehkä maailman ihanin :D ). Otin vielä hyppysuoran ilman palkkaajaa, eli pelkästään ohjaten ja vieläkin irtosi ja hyppäsi tosi kivasti.