Eilen treenattiin kotikotona, koirat olikin olleet siellä loppuviikon tyytyväisenä hoidossa. Minun ei tarvitsekaan mennä vähään aikaan Kuopioon, vaan suuntana on vaihteeksi Tampere ja Pelastusopiston sijasta Poliisikoulu. Ihan hauskaa vaihtelua, vaikka viikoista varmaan aika tiukkoja ja kiireisiä tuleekin. Harmi kun kelit alkaa olla niin nättejä, eikä pääse treenaamaan niin paljon kuin haluaisi. Jälkikausikin pitäisi ehdottomasti päästä aloittamaan! Noo, onneksi kesä on ihan kohta ovella.

Erityistreeniin olen nyt päättänyt ottaa sen, että namit ei ole missään vaiheessa valmiina kädessä, ne kun jää herkästi siihen ja siitä on helppo palkata, mutta sitten se huomiokin on niissä nameissa. Tuikulla oli virtaa pikkaisen liikaakin ja se koitti pari kertaa singota ohikulkijoiden perään, tosin tuli kyllä yhtä kauheaa kyytiä takaisin huudettaessa. Mutta vähän sellaista veitsenterällä taiteilua tehotytön kanssa. Alkuun tehtiin ruutua pallon kanssa ja paikan hakeminen sujui todella hyvin. Liikkeestä istumisessakaan ei ollut ongelmia. Sisällä sitten jankattiin kaukoja taas ja aika kivalla mallilla oli lähijumpat kaikissa siirroissa. Pidemmällä matkalla tehtiin sitten sujuvimpia juttuja eli m-s ja m-i. Seisomiseen pitää nyt ajaa sisään käsimerkki ja sekin tuntui sujuvan aika mukavasti. Vimps teki myös pari ruutua, niin että vein lelun ruutuun, ihan ok. Luoksetulon stoppi sujui kivasti, tosin tuli jolkottaen, mutta ei se mitään. Noudon luovutuksia tehtiin tunnarilla ja se alkoi melkeinpä innostumaan touhusta, eikä kapulan suuhun ottaminen ollut loppuvaiheessa enää niin ällöä.

Tänään sitten Sadun ja snautseri Naavan kanssa Peurungassa parkkiksella. Muistin jostain syystä että kenttä olisi ollut hiekkaa, mutta asvalttihan siinä oli. En viitisinyt Tuikkusen kanssa sitten ottaa mitään superjuoksuliikkeitä, ettei vaan jalka rasitu kovalla alustalla. Tosin se itse kyllä hyppipomppi menemään ihan huolella, eli turha toivo.

Vimps teki eka, tosin vähän jolkottelufiiliksellä:

Seuraaminen: Käännöksiä, ok. Tuntuu että väistäminen on jäänyt.

Kaukot: Palkkaa ekasta istumisesta, hienosti pelasi. Sitten muita siirtoja, eikä ongelmia. Jäkitys on siis ainakin vähäksi aikaa jäänyt pois kuvioista.

Nouto: Alkuun annoin kapulan suoraan suuhun, mutta koska se kävi kovin ällöttäväksi, niin jätin kapulan väliin maahan ja sai siitä nostaa. Se sujuikin hyvin ja ällötys unohtui heti.

Paikkamakuu: Hain autosta kamaa ja makoili sen aikaa. Pitkä matka, lyhyt aika, ei ongelmaa, eikä höpötellyt takaisin mennessä.

Siiten Tuike:

Seuraaminen: Hihnassa, varmuuden vuoksi. Ja paikka oli heti ihan super, jollain se pitäisi saada sinne pikkukalloon että se kannattaa olla super ilman hihnaakin. Koitin olla niin innoissani kuin mahdollista ja hihkua jessiä heti kun oli täydellisessä paikassa. Into ja kontakti oli kaunista. Mietin seuruukäskyn vaihtamista, seuraa-käskyllä kun pomppaa niin herkästi ilmaan ja sivulle lähdössä, eli fiilis on heti ihan väärä.

Liikkeestä istuminen: Oikein kivasti meni.

Kaukot: Takapalkalla istumista ja seisomista. Ekassa istumisessa ennakoi seisomista, mutta pönäytti kyllä heti takapuolen maahan kun tajusi. Mutta siis seisomisen kautta meni. Sen jälkeen muisti taas keskittyä ja kuunnella mitä tapahtuu ja hyvin meni.

Tunnari: Satu liikkuroi. Meni vauhdikkaasti, nosti heti oman, mutta tiputti sen ihan sekunniksi, kun piti vielä toista kapulaa nuuskaista ja varmistaa. Ok tuonti.

Loppuun Satu leikki vielä tuomaria ja tehtiin juoksuntarkastusta, ei ollut ongelmia. Siitä lähdettiin sitten lenkille ihanaan, keväiseen metsään, superia!